Wiseo ja Keliber tiivistävät yhteistyötään

Wiseo Taloushallinto ja kaivos- ja kemianteollisuuden yhtiö Keliber ovat jo pitkään toimineet yhdessä. Jatkossa yhteistyö tiivistyy entisestään yhteisellä rekrytoinnilla.

13.05.2021

Keliberin ja Wiseon yhteistyö tiivistyy. Kuvassa Keliberin Niklas Jansson (vas.) ja Riku Sauso (oik.) sekä Wiseon Marko Lehtonen (kesk.).
Keliberin ja Wiseon yhteistyö tiivistyy. Kuvassa Keliberin Niklas Jansson (vas.) ja Riku Sauso (oik.) sekä Wiseon Marko Lehtonen (kesk.).

Keliber on ollut Wiseon asiakkaana jo nelisen vuotta ja yhteistyö on sujunut erinomaisesti. Kun Keliber haki tilitoimistoa, Wiseo voitti kilpailun, vaikka vastassa oli valtakunnallisella tasolla toimivia toimistoja.

– Olen tosi ylpeä siitä, että paikallisena tilitoimistona saimme Keliberin asiakkaaksemme, Wiseon toimitusjohtaja Marko Lehtonen sanoo.

Tiukassa kilpailussa Wiseon valttikorteiksi nousivat paikallisuus, palvelualttius ja kassanhallinnan erikoisosaaminen.

– Myös yhteistyöverkosto ja aikaisempi työkokemus olivat tärkeässä asemassa. Meillä oli myös vahvat suosittelijat, Lehtonen toteaa.

Keliberin talous- ja rahoitusjohtaja Riku Sauson mielestä Wiseo on ollut Keliberiltä hyvä valinta.

– Paikallinen tilitoimisto, joka tuntee meidän yrityksen, on kaikilla mittareilla paras vaihtoehto tällaisessa kehitysvaiheessa, jossa Keliber vielä on, Sauso sanoo.

Digitalisointi avainasemassa


Wiseon tärkein tehtävä yhteisen taipaleen alussa oli digitalisoida Keliberin taloushallinto.

– Keliber oli silloin alussa täysin paperien varassa. Me aloitimme sähköistämällä koko toimintaa. Siitä se lähti liikkeelle. Wiseossa olemme tehneet tätä tiiminä, meillä on koko ajan ollut 2–4 henkilöä, tekemässä Keliberiin liittyviä asioita, Wiseon Lehtonen sanoo.

Kun digitalisointi oli valmis, alkoi varsinainen työ. Wiseo hoitaa Keliberin ostolaskujen käsittelyn, kirjanpidon, palkkalaskennan sekä tilinpäätökset ja veroilmoitukset.

– Olemme mukana myös raportoinnissa ja sen kehittämisessä. Autamme myös muissa tarvittavissa asioissa, kuten esimerkiksi selvittämällä asioita ostolaskuihin tai verotukseen liittyen. Toimimme jatkuvassa yhteistyössä taloushallinnon osalta muun muassa controllerin ja talousjohtajan kanssa. Tämän lisäksi toimimme yhteistyössä soveltuvin osin Keliberin viestintäpäällikön, HR-päällikön, tilintarkastajien, toimitusjohtajan sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa, Lehtonen kertoo.

Keliberin Niklas Jansson ja Riku Sauso ovat tyytyväisiä yhteistyöhön Wiseon kanssa.
Keliberin Niklas Jansson ja Riku Sauso ovat tyytyväisiä yhteistyöhön Wiseon kanssa.

”Vähän enemmän kuin tavallinen yhteistyö”


Keliberin Business Controller Niklas Jansson vahvistaa Wiseon työn tärkeyden.

– Tämä on ollut vähän enemmän kuin tavallinen yhteistyö tilitoimiston kanssa. Keliberillehän kaikki on tavallaan uutta, ja yhdessä Wiseon kanssa olemme miettineet ratkaisuja, kun on tullut uusia tilanteita eteen, esimerkiksi järjestelmien ja raportointien osalta. Yhdessä olemme myös ottaneet kansainväliset IFSR-standardit käyttöön, Jansson toteaa.

Keliberin toiminta alkoi jo vuosituhannen alussa. Prosessi on ollut pitkä, mutta nyt toiminta on kuitenkin etenemässä hankkeesta tuotantolaitokseksi.

– Viimeiset kymmenen vuotta tätä hanketta on kehitetty noin 40 miljoonalla eurolla. Nyt menee saman verran tulevan 1,5 vuoden sisällä. Se kuvastaa, minkälaisen harppauksen me tässä lähiaikoina otamme, vajaa vuosi sitten toimintaan mukaan tullut Keliberin talous- ja rahoitusjohtaja Sauso sanoo.

Yhteinen rekrytointi


Wiseon ja Keliberin yhteistyö syvenee jatkossa entistä enemmän, sillä pian käynnistyy yhteisen työntekijän rekrytointi. Tämän työntekijän osaaminen tulee olemaan molempien yhtiöiden käytettävissä.

– Haettava henkilö tulee olemaan työssä sekä Wiseolla että Keliberillä. Alustavan suunnitelman mukaan työntekijä on viikkotasolla saman verran molempien yhtiöiden käytettävissä. Työnjako tulee olemaan noin 50–50 Wiseon ja Keliberin välillä, vaikka juridisesti henkilö tulee olemaan Wiseon palkkalistoilla, Wiseon toimitusjohtaja Lehtonen sanoo.

Uuden työntekijän työnkuva tulee liittymään vahvasti taloushallintoon ja sen kehittämiseen molemmissa yhtiöissä.

– Kyseessä on controller tai talouspäällikkö, virallista titteliä ei ole vielä päätetty. Rooli tulee joka tapauksessa olemaan laaja ja tärkeä molemmissa yhtiössä ja kehittämisnäkökulma on vahva. Työntekijä tulee olemaan todellisella näköalapaikalla, Lehtonen toteaa.

Yhteinen työntekijä on toimiva ratkaisu sekä Keliberille että Wiseolle.
Yhteinen työntekijä on toimiva ratkaisu sekä Keliberille että Wiseolle.

Myös Keliberille yhteinen työntekijä Wiseon kanssa on toimiva ratkaisu.

– Tämä toimintamalli sopii Keliberille oikein hyvin. Meillä on vielä tässä vaiheessa suhteellisen pieni ydinporukka ja rakennamme sen ympärille konsulteista ja asiantuntijoista koostuvan ryhmän. Tämä yhteinen rekrytointi tukee juuri tätä ajatusmallia. Rakennamme koko ajan yhtiötä hallintoineen prosesseineen. Sitten kun toiminta muuttuu lopullisesti hankkeesta 150 työntekijän tuotantoyhtiöksi, voimme rekrytoida lisää henkilöstöä vakituisesti, Sauso sanoo.


"Paikallinen tilitoimisto, joka tuntee meidän yrityksen, on kaikilla mittareilla paras vaihtoehto tällaisessa kehitysvaiheessa, jossa Keliber vielä on."


Kieli- ja kommunikaatiotaidot taito tulevat olemaan tärkeässä asemassa uuden työntekijän arjessa.

– Olemme keskipohjalainen yhtiö, mutta meillä on myös paljon kansainvälisiä sidosryhmiä. Keliberin sisäinen dokumentaatio on esimerkiksi jo nyt englanniksi, yhtiön Business Controller Niklas Jansson sanoo.

Uusi työpaikka tulee hakuun ennen kesälomia. Tehtävään palkataan tekijä heti kuin oikea henkilö löytyy.

Suurteollisuusalueella alkaa kohta tapahtua


Keliberin rikastamo on Kaustisella ja kemiantehdas rakennetaan Kokkolan suurteollisuusalueelle sataman läheisyyteen. Keski-Pohjanmaan tunnetut litiummalmivarat on arvioitu merkittävimmiksi Euroopassa.

Tämän luokan hankkeet vaativat paljon valmistelua. Lupahakuprosessit, rahoitukset ja kaikki toimintaan liittyvä suunnittelu ovat perusteellista työtä vaativia kokonaisuuksia. Wiseo on omalta osaltaan mukana tässä työssä.

Kärjistetysti voi sanoa, että paljon papereita pitää leimata ja allekirjoittaa, ennen kuin kaivinkoneet tekevät työtä. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä pisteessä, että talous- ja rahoitusjohtaja Sauso uskaltaa ääneen sanoa tavoiteaikataulun, milloin Keliberin kemiantehtaan rakennustyöt alkavat Kokkolan suurteollisuusalueella ja kaivosalueen perustamistyöt aloitetaan.

– Ensi vuoden heinäkuussa, viimeistään silloin. Epävarmuus siitä, että toteutuuko tämä Keliberin hanke koskaan, on merkittävästi pienentynyt. Hankkeen luonne muuttui yhdessä hypyssä, kun helmikuussa julkistettiin 40 miljoonan euron rahoituspaketti, Sauso toteaa.

PIDITKÖ julkaisusta? JAA SE VERKOSTOSSASI!